Matkustelu

Barcelona – kuvapäiväkirja ja ensimmäiset fiilistelyt








Heii ja mahtavaa keskiviikkoa ♡ Mä oonkin täällä maininnut vain ohi mennen joulukuun Espanjan matkasta, mutta Instagramin puolella matka näkyikin enemmän. Olen vihdoin saanut käytyä kaikki muutama tuhat reissukuvaa läpi ja edioitua omat suosikit, joten nyt olisi aika jakaa niitä näytille tännekin ja palata Barcelona-tunnelmiin! 🙂









Lähdin tosiaan Espanjaan marraskuun viimeinen päivä, ja vietin siellä joulukuun ensimmäiset päivät. Kyseessä oli ensimmäinen matka noin kahteen ja puoleen vuoteen, ja ensimmäinen pandemia-ajan reissu. Tuntui ihan hullulta, ja niin kaukaiselta istua lentokoneessa, mutta ai että se toi luottoa tulevaan ja mahdollisen normaalin elämän paluusta. No, joulukuun lopulla ja nyt tilannehan lähti taas pahenemaan, joten saa nähdä koska tuo fiilis taas tulee takaisin… Mun matka koostui kahdesta osasta; ensin lensin pariksi yöksi ystäväni Emilian luo Fuengirolaan, josta suuntasin pidennetyksi viikonlopuksi Barcelonaan sinne Suomesta matkustaneiden ystävieni kanssa. Oli ihana yhdistää kaksi kohdetta samalle iskulle, sekä oli ihana nähdä ystävää jälleen monen kuukauden jälkeen ♡









Kommelluksia kommelusten perään

Barcelonasta taltioin paljon enemmän matskua, joten aloitetaan reissupostaukset niillä. Meidän matka oli täynnä toinen toistaan kummallisempia kommelluksia ja näin epäonnisella matkalla en ole ehkä koskaan ollut 😀 Ja hassuinta tässä oli se, että mulla itselläni oli oikein onnistunut matka, eikä mulle itselleni käynyt juurikaan mitään, mutta jep, matkaseuralle sitten sitäkin enemmän. Lyhykäisyydessään ensimmäinen päivä Barcelonassa kului kadonnutta matkalaukkua selvitellessä ja odotellessa, ja olipa siinä matkaseuralle osunut vielä pelko hotellimajoituksen peruuntumisesta, myöhästynyt juna ja yöpyminen lentokentällä. Ekana päivänä siis tehtiin vain pieni kävely Barcelonan keskustassa ja käytiin syömässä, mutta sekin oli annosten suhteen melkoinen pohjanoteeraus 😀 Muiden päivien kommelluksiin kuului hajonnut ostoskassi, kenkien kantelu ympäri kaupunkia, hajonnut matkalaukku ja näpistysyritys, joka itseasiassa muuttui pelottavaksi seuraamiseksi lopulta. Viimeinen näistä tosiaan oli inhottava kokemus, mutta onneksi selvittiin kaikki vain säikähdyksellä.








Barcelona kokonaisuudessaan

No mutta, kokonaisuudessaan reissu oli tosi onnistunut ja ihana mun mielestä! Vietettiin tyttöjen kanssa paljon aikaa kävellen ympäri Barcelonaa, ja käytiin katsomassa isoimmat nähtävyydet kuten Sagrada Familia, Las Ramblas -ostoskatu, Güellin puisto ja Arc de Triomf. Syötiin aamupaloja suloisissa kahviloissa ja kerran käytiin myös syömässä hienommin mekot päällä. Otettiin ihan hurjasti kuvia ja toki tehtiin myös ihania löytöjä muun muassa Zaran laajemmasta valikoimasta 🙂 Reissuun sisältyi myös paljon ihan vaan yhdessäoloa sekä viinin juomista hotellihuoneessa samalla maailmaa parantaen.









Omiksi suosikkinähtävyyksiksi nousi Hospital de Sant Pau ja Güellin puisto. Muutoin tykästyin kovasti ihan koko kaupunkiin, Barcelona oli juuri kiva sekoitus Pariisia ja Lontoota. Barcelonan arkkitehtuuri oli tosi samantyylistä kuin Pariisissa ja meidän reissun ajan sääkin oli ihan täydellinen. Koko ajan oli sellaiset 10-15 astetta lämmintä, eli sopiva kevyemmällä takilla. Saatiin myös tosi hyvää palvelua oikeastaan kaikkialla, ja englannin kielellä pärjäsi tosi hyvin. Matkakohteena Barcelona siis ylitti kaiken kaikkiaan mun odotukset, ja voisin ehdottomasti lähteä sinne vielä joskus uudelleenkin.

Kuvat kertovat reissusta varmasti enemmän kuin tuhat sanaa, ja siksi lisäsin tähän mukaan paljon kuvia ♡ Tulen tekemään myöhemmin lisää Barcelona-postauksia, muun muassa parista kahvilasta joissa käytiin, mutta toimikoot tämä kuvapäiväkirja ensimmäisenä fiilistelynä.








Oletko sinä käynyt koskaan Barcelonassa?

Testissä Lumene Valo -sarja ja Lähde Nordic Hydra -kosteusvoide
Luksusyö Aurora Pyramideissa Levillä + alekoodi

Leave a Reply