SUOMALAISUUDESTA - ELLI

SUOMALAISUUDESTA

kaikki postauksen kuvat © Kati Saari

Suomi täyttää huomenna 100 vuotta. Meidän kotimaa on huomenna ollut itsenäinen jo sata vuotta.



Mä en ole koskaan ollut mikään isänmaallisuuden perikuva, ja lähipiirissä mut tunnetaankin pahimpana Suomelle naureskelijana. Varsinkin suomalaiset ja urheilu on kombo, josta puhun hyvin harvoin nätisti ja suomalaisia kannustaen. Mutta se ei silti sulje pois sitä faktaa, että olen hyvin ylpeä suomalaisuudestani.



Suomi on satavuotisen historiansa aikana kokenut niin paljon. Meillä on ollut sisällissota, talvisota ja jatkosota. Ollaan päätetty Ahvenanmaasta, ratkottu kieliriitaa, otettu käyttöön ja pois kieltolaki, sovittu kauppasopimuksia ja maksettu sotakorvauksia. Suomessa on koettu pankkikriisi, ollaan liitytty Euroopan unioniin ja kasvettu hyvinvointivaltioksi. Itse en tietenkään ole kokenut näistä lähes mitään, ja ensimmäinen Suomen merkittävistä virstanpylväistä jonka itse muistan, on euron tulo käyttöön markan tilalle.



Musta tuntuu että vaihdon takia olen tänä vuonna miettinyt erityisen paljon suomalaisuuttani. Ja musta onkin tärkeää, että itsenäisyyspäivän tienoilla mietittäisiin sitä, kuinka paljon itsenäisyys itselle merkitseekään. Mä olen aina ollut historian kohdalla eniten kiinnostunut juurikin sotahistoriasta ja antaisin mitä vaan siitä että mulla olisi vielä sukulaisia jotka voisivat kertoa mulle sotavuosista. Sotaveteraanien tapaaminen ala-asteella oli mulle tosi iso juttu ja arvostin sitä paljon jo silloin. Se koskettaa mua älyttömän paljon kun mietin kuinka paljon suomalaiset ovat sota-aikana kärsineet vain meidän tulevien sukupolvien vuoksi. Se on jotain, mitä me ei voida koskaan korvata eikä voida koskaan kiittää siitä tarpeeksi.



Mua harmittaa niin paljon se, että mun vaihto osui huonoimmalle mahdolliselle vuodelle. Mä asun Suomi100-vuonna ulkomailla enkä vietä Suomen satavuotisjuhlaa Suomessa. Me järjestetään parin suomalaisen kaverin kanssa täällä toki omat istujaiset, katsotaan ehdottomasti Linnan juhlat, syödään suomiherkkuja ja on mulla suomikynttiläkin, mutta silti. Tämä vuosi on just se vuosi, kun haluaisin ehdottomasti olla Suomessa juhlimassa mutta se ei ole mahdollista.



Suomi ja suomalaisuus merkitsee mulle todella paljon, enkä voi väittää etteikö vaihto olisi jopa vahvistanut sitä. Useinhan se menee niin, että merkitys kasvaa vasta menettäessä. Mä olen rakastanut Suomea toki jo ennen vaihtoa, mutta ehkä jotkin ärsyttävät suomalaiset asiat ovat saaneet vähän enemmän rakkautta osakseen sen jälkeen, kun mun ei ole tarvinnut kohdata niitä päivittäin. Ne ovat muuttuneet sellaisiksi lempeydellä naureskelun kohteiksi. Se on oikeasti loppujen lopuksi tosi symppistä, kuinka oman tilansa tuntevia suomalaiset ovat ja kuinka hississä ei puhuta sen liikkuessa edes työkavereille.



Mä tykkään ihan älyttömästi siitä, että mä näytän stereotypiselta suomalaiselta vaaleine hiuksineni ja sinisine silmineni. Olen saanut kuulla siitä useaan otteeseen täällä Englannissa mutta se on ollut mun mielestä kiva juttu. Suomessa parasta mun näkökulmasta on ehdottomasti luonto. Rakastan kaikkia upeita järviä, havupuita ja metsiä, saaristoa ja Lappia. Mä olen ihan täysin kaupunkilainen, mutta mikään ei ole mulle niin korvaamatonta kuin se, että pääsen välillä maalle metsän ja peltojen keskelle. Luontoon liittyy myös vahvasti talvi, jota mä rakastan yli kaiken. Talvi, lumi ja yli 20 asteen pakkaset vaan on parasta mitä mä tiedän ja Suomessa on mahdollista kokea se kunnollinen talvi.



Meillä kaikilla on varmasti mielessä asioita, joista ei tykätä omassa maassamme tai kansalaisuudessamme mutta mun mielestä silti omista juuristaan täytyy olla ylpeä. Hyviä puolia Suomesta, suomalaisuudesta ja meidän saavutuksista voisin listata ikuisuuksiin, mutta jotta tästä ei tulisi ihan liian pitkää postausta mainitsen vain muutamia. Suomi on antanut meille kaikille niin paljon, turvallisen maan jossa kasvaa, rauhaa, perinteitä ja tapoja sekä paljon rakkautta. Suomi on ensimmäinen Euroopan maa, jossa naiset saivat äänioikeuden. Meillä kaikki saavat sairaanhoitoa ilmaiseksi niiden vihattujen verojen takia. Suomalaisten ei tarvitse maksaa koulutuksesta, vaikka koulutuksen laatu on yleisellä tasolla todella hyvä. Suomi on todella puhdas maa ja me ollaan teknologia-alalla yksi johtavimmista maista. Suomessa tuetaan paljon innovaatioita, perheitä ja se on nimitetty maailman vihreimmäksi maaksi. Mun näkökulmasta Suomi jatkaa kehittymistään ja kasvuaan jatkuvasti, mutta silti pitäen sen ihanan maanläheisyyden aina mukana ja se on ihan parasta.



Näistä kuvista muuten sen verran, että kuvat on tosiaan ottanut ihana Kati Saari. Kuvat ovat osa hänen Suomi100-projektiaan, jossa hän kuvasi eri kansallispukuja. Otettiin muutama kuva hyvin perinteisellä kansallispukukuvaustyylillä, mutta Kati halusi myös rikkoa rajoja kuvia elävöittäen. Puku on äitini Tuuterin puku, jonka hän on tehnyt itse. Vähän se on iso minulle, mutta silti rakastuin siihen ja ilmoitinkin, että se on sitten jätettävä mulle kun hän ei sitä voi enää itse käyttää. En tiedä, missä tilaisuuksissa sitä käyttäisin, mutta ainakin säilyttäisin sen huolella ja rakkaudella. Kuten Jenni Haukio sanoi, kansallispuvut ovat meidän kansallisaarteitamme enkä voisi olla enempää samaa mieltä. Nämä kuvat ovat samalla omasta mielestäni ehkäpä upeimmat kuvat mitä musta on koskaan otettu, ja voisin veikata että puvun ja kuvien tunnelmalla on siihen mielipiteeseen iso vaikutus. Kaikki Katin projektin kuvat löydät tosiaan täältä. Ihan valtavan iso kiitos vielä Katille näistä kuvista, olen niin otettu että sain olla mukana ♡



Suomi ja suomalaiset. Kiitos että olette juuri sellaisia kuin olette. Niin iso kiitos veteraaneille ja lotille, jotka ovat mahdollistaneet tämän kaiken. Mä olen ihan älyttömän ylpeä siitä, että olen suomalainen.


×××
Suomen juhlavuoden kunniaksi vietetään mekin mun blogissa Suomiviikkoa. Tällä viikolla jutut liittyvät siis tavalla tai toisella suomalaisuuteen!

32 kommenttia

  1. Nää kuvat on jotain äärettömän upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Milla, kaikki kunnia näistä Katille!😍

      Poista
  2. Kirjoitit tosi nätisti ja nuo kuvat vain nostattivat Suomi-tunnelmaa, joka tästä postauksesta huokui kyllä ihan täysin. En yhtään ihmettele, että ilmoitit haluavasi äitisi kansallispuvun, tuo on aivan valtavan ihana!

    http://erelkee.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon😍 Ihana jos fiilis välittyi! Ja niin se on, täytyy toivoa että joskus tulisi myös joku tilaisuus eteen johon voisin pukea tuon<3

      Poista
  3. Siis aivan uskomattoman upeita kuvia, ihana tunnelma niissä ja näytät tosi kauniilta! <3 Tää teksti oli tosi hyvä, pisti jotenkin sanattomaksi, kiva että kirjoitit aiheesta. Itekin oon tosi ylpeä suomalaisuudestani, ja kun Suomi täyttää sata vuotta niin se pistää kyllä miettimään enemmän mitä kaikkea Suomeen ja suomalaisuuteen kuuluu ja mistä kaikesta voin olla kiitollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti😍 Ihana kuulla että tää herätti tuollaisia fiiliksiä<3 Ja niinpä, tänä vuonna se ylpeys suomalaisuudesta varmaankin korostui entisestään mutta hyvä niin! :)

      Poista
  4. Aivan mahtava postaus! Noi kuvat on niin upeita ja jaan kyllä monta ajatusta sun kanssa. Vaikka oon ollut aina ylpeä suomalainen, vaihdon myötä suomalaisuus on vahvistunut vaan enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😍 Mä jotenkin ajattelin ennen vaihtoa ettei näin kävisi ainakaan mun kohdalla, mutta kyllä se ylpeys omista juurista on silti vahvistunut ja paljon :D Mutta hyvä juttu se vaan on<3

      Poista
  5. Aivan ihania kuvia, näytät tosi upealta kansallispuvussa! :) Minä en ole koskaan ajatellut suomalaisuuttani sen kummemmin ja mielenkiinnonkohteeni on suuntautuneet lähinnä muihin maihin. Nyt kuitenkin parisuhde ja asuminen ihmisen kanssa, joka tulee toisesta kulttuurista, on opettanut arvostamaan tätä omaakin olemistani. Olen 1,5 vuodessa oppinut paljon suomalaisen kulttuurin uniikeista piirteistä ja perinteistä, niin hyvässä kuin pahassakin. (kuinkakohan monta kertaa olen jo sanonut " siis mitä?! Eikö tätä ole muualla kuin täällä?" meille niin itsestäänselvistä asioista?) :D Kansallispuvuista olen sen sijaan pitänyt aina, oli ne mistä maasta tahansa! Tahtoisin kovasti suomalaisen kansallispuvun (tai kansanpuvun, kuten vanhan karjalan puvun yms.), mutta niille ei tosiankaan ole liikaa käyttöä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon😍 Mäkin oon ennen ollut enemmän kiinnostuneempi muista kulttuureista vaikka oon myös samalla pitänyt Suomesta paljon. Ja hei joo toi varmasti opettaa tosi paljon, toi on iso rikkaus saada jakaa elämää toisen kulttuurin edustajan kanssa! :) Siinä tosiaan aivan varmasti arvostaa Suomeakin enemmän ja samaistun vaihdon myötä niin hyvin tuohon, että on pitänyt jotain itsestäänselvyytenä eikä se niin olekaan kaikkialla :D Jep, kansallispuvut on aivan ihania muissakin maissa! Niissä on sellaista niin ihanaa vanhan tuntua mutta samalla tiettyä arvokkuutta. Niinpä, ja kun nämä eivät ole tosiaankaan halpoja niin se nostaa vielä entisestään kynnystä puvun hankkimiselle :D

      Poista
  6. Siis vau mitä kuvia, on kyllä ollut hyvä kuvaaja sekä malli! Tekstikin on niin huippu ja loppuunsa hiottu. Kansallispuvut ovat kyllä niin tärkeitä aarteita, että niistä täytyy pitää hyvää huolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!😍 Niinpä, toivon todella etteivät nämä ole katoamassa koskaan vaan että aina löytyisi ihmisiä, jotka tekisivät näitä<3

      Poista
  7. Niin upea postaus sekä sanoman kuin myös kuvien myötä! Ollaan kaikki ylpeitä siitä että ollaan suomalaisia =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti!😍 Niinpä, meillä on oikeus olla ylpeitä! :)

      Poista
  8. Niin kauniisti kirjoitettu ja niin upeat kuvat! <3 Ihana Elli! <3

    VastaaPoista
  9. Ensinnäkin aivan upeat kuvat kansallispuvussa :) <3 Ja vitsit, sä kiteytit mun ajatuksen ihan nappiin, lukuunottamatta tosiaan sitä, että olen täällä juhlimassa. Mä kirjoittelinkin tästä aamulla muutaman sanasen, mutta sanotaanko näin, että se kuuluisa lottovoittolausahdus on oikeasti totta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon😍 Toivottavasti nautit kovasti, oi kunpa mullakin olisi ollut siihen mahdollisuus<3 Ja niinpä, oon samaa mieltä! :)

      Poista
  10. Siis wau, mitkä kuvat, niin upeat! ♥ Ja upeasti kirjoitettu postaus. Mä en ihan muista olinko 7.- vai 8.-luokalla, kun meidän kouluun tuli näin itsenäisyyspäivän alla yksi paikallinen sotaveteraani puhumaan. Oon ihan varma, että tuun muistamaan tuon puheen koko elämäni ajan, koska se oli niin vaikuttava. Kunnioitus heitä kohtaan on kyllä tosi suuri! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😍 Oi voin vain kuvitella! Noista hetkistä täytyy tosiaan nauttia niin paljon ja olla kiitollinen, koska tulevat sukupolvet eivät enää saa tuota ihan mieletöntä mahdollisuutta tavata heitä...<3

      Poista
  11. Aivan upeat, ihanat kuvat ja todella hyvä teksti! <3 Ihanaa itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Piia😍 Samoin sinne! :)

      Poista
  12. Kirjoitat niin ihanasti ja selkeästi. Tästä sun kirjoituksesta tuli itsellekin tosi hyvä fiilis. Tuo puku ja kuvat, tykkään aivan älyttömästi. Kiva että näkee välillä jotakin erilaista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihan älyttömästi Katja<3 Ihana kuulla tällaista palautetta!😍

      Poista
  13. Tää nousi kyllä mun yhdeksi lemppari postaukseksi sun blogissa! <3 Todella hyvä ja onnistunut kirjoitus :) Lisäksi nuo kuvat on ihan täydellisiä, taitava kuvaaja ja kaunis malli <3:) Mä oon myös ylpeä Suomesta ja siitä, että oon suomalainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi ihana kuulla, ja pakko myöntää että tämä nousi kyllä yhdeksi munkin henkilökohtaisista lemppareista! :) Näin just, meillä on niin paljon aihetta olla ylpeitä!😍

      Poista
  14. Nää kuvat on siis niiiiin hienot!! <3 Ihana tuo kansallispuku, oon itsekin haaveillut sellaisesta, saapi nähdä jääkö haaveeksi :) Täällä myös yksi ylpeä suomalaisuudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Emma!😍 Ne on niin upeita, toivottavasti ei jäisi sulla vaan haaveeksi! Ja oikein, niin kuuluukin olla<3

      Poista
  15. Meidän peruskouluun kanssa tuli sotaveteraanit aina itsenäisyyspäivän juhliin. Ne oli aina todella koskettavia ja todella mielenkiintoisia, kun puhuivat Suomesta ja sodasta. Ysiluokalla sain olla mukana lippuairueessa, kantamassa upeaa siniristilippaumme, jolloin tuli tosi suomalainen olo.

    Historiantunnit oli myös mielenkiintoista, kun käytiin läpi Suomen sotia kirjojen ja elokuvien kautta.

    Todella upeita nämä kuvat, kuvastaa suomalaisuutta todella paljon! Wau! 💙🇫🇮

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että sullakin on ollut mahdollisuus tavata sotaveteraaneja, se on ihan korvaamaton kokemus<3 Ja niinpä! Mä itse en ole koskaan oikein historiasta välittänyt, paitsi siitä sotahistoriasta koska se on jotenkin "paljon mielenkiintoisempaa" ja myös totta kai koskettavampaa. Kiitos paljon Suvi!😍

      Poista
  16. upeita kuvia ja muutenkin hyvä postaus:)

    VastaaPoista