PIPOPÄÄ - ELLI

PIPOPÄÄ


Pitkästä aikaa pelkkää asupostausta! :) Mulla on tosiaan vieläkin varastossa ihan tajuton määrä asukuvia, joita on napsittu pitkin syksyä esimerkiksi päiväreissujen yhteydessä. Ja sitten ne kaikki vaan kasaantuu kun mieluummin postaan ensin juttua reissusta tai vastaavasta ja sitten on jo seuraava reissu edessä, jolloin oravanpyörä lähtee pyörimään :D Ongelma on myös vähän se, ettei niitä täällä syksyllä kuvattuja asuja voi käyttää tähän vuodenaikaan Suomessa, niin en tiedä onko tyhmää esitellä täällä jotain nahkatakkikuvia tammikuussa? No joo, voi olla Suomessa kuvataan taas niin paljon että tämän syksyn asut siirtyy aina vain eteen päin ja keväällähän ne on sitten taas ajankohtaisia haha :D




Mutta kuitenkin, tämä asu on siltä päivältä kun käytiin Isle of Wightilla The Needlesiä katsomassa. Kirjoitin siitä myös silloin, ja löydät sen postauksen täältä. Tuo päivä oli syksyn ensimmäinen oikeasti jäätävä päivä ja tuuli oli myös täällä aivan järkyttävä. Se tuuli vielä oikein korostui tuolla saarella ja pelkästään näistä asukuvista saisin varmaan viisi epäonnistuneet kuvat -postausta sen takia haha!




Tuon kylmyyden takia mulla oli ensimmäistä kertaa tänä syksynä Timberlandit jalassa, jotka tuotiin mulle samana viikonloppuna. Laitoin piponkin päähän ensimmäistä kertaa ikinä lyhyillä hiuksilla, ja se tuotti mulle ihan älyttömästi ongelmia :D Pipo vaan näyttää ainakin mulla niin paljon paremmalta pitkillä hiuksilla ja hiuksia piti asetella tuonne pipon alle tosi kauan, ennen kuin se näytti mitenkään järkevältä. Ihan söpö se loppujen lopuksi oli, enkä aio lopettaa pipojen käyttämistä missään nimessä, mutta pitkillä hiuksilla se vaan oli kivempi.




Pitkähihaisen raitapaidan löysin alennuksesta pari päivää ennen kuvien ottamista. Yllätyin itsekin vähän että ostin värikkään raitapaidan, kun mulla ei oo tainnut olla sellaista ikinä ja oon aina käyttänyt vaan tummansinisiä tai mustavalkoisia raitapaitoja. Mutta rakastuin tähän paitaan ihan täysillä ja se näyttää niin kivalta tuon harmaan neuletakin alla! Ai niin, oli mulla totta kai myös takki, mutta sen kanssa otettiin vain pari hassua kuvaa, joista kaikki epäonnistui aika pahasti :D



neuletakki Cubus × raitapaita Levi's × farkut Levi's × kengät Timberland × pipo Balmuir

Mitäs tykkäsitte tästä asusta? ♡

×××
Mua voi seurata myös Instagramissa @ellileppiniemi :)

20 kommenttia

  1. Tosi kiva asu! Ja hitsit sulla on muutes nätit silmät!! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla😍 Haha joo luonnonvalossa ne on mustakin tosi kivat :)

      Poista
  2. Ihana ja niin lämpimän näköinen asu!♥ Tosi hyvin nää kuvat on onnistunut, vaikka vaikeuksia ilmeisesti olikin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos😍 Joo, vaikeuksia oli enemmän kuin koskaan mutta onneksi saatiin räpsittyä niin monta kuvaa että löytyi muutama onnistunutkin :D

      Poista
  3. Niin ihanan raikkaan näköinen tuo raitapaita! :) Tykkään sun Timberlandeista tosi paljon! Kiva nähdä muitakin värejä kuin perus keltainen ja musta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo raikas on oikea sana kuvaamaan tuota, mäkin tykkään! :) Ja valkoiset Timbsut on kyllä mun lempparit<3 Mustiakin harkitsin paljon mutta päädyin sitten valkoisiin kun koen ne enemmän oman tyylisiksi :D

      Poista
  4. Vau sun silmät! T:vilmak

    VastaaPoista
  5. Superkiva asu, raita, farkku & harmaa sopii ihanasti yhteen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsekin tykkäsin tosta paljon ja viihdyinkin siinä tosi hyvin!😍

      Poista
  6. Ihana asu, värikokonaisuus ja söpö raitapaita-pipo yhdistelmä! x Myös tuo tausta noissa kuvissa on ihan upea! <3

    http://nea-amalia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!😍 Ja jep, tuolla oli tosi ihanat maisemat!<3

      Poista
  7. Mun mielestä pipo sopii myös lyhyiin hiuksiin, se näyttää itse asiassa melko söpölle:3 Todella kiva asu Elli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kai tää on myös vähän tottumiskysymys enkä itsekään toivottavasti enää kiinnitä siihen huomiota talven jälkeen haha :D Kiitos paljon Kata<3

      Poista
  8. Tosi kiva ja ihana asu! :) Mulla on aina sama ongelma pipojen kanssa.. Peilin edessä saa olla vaikka kuinka kauan aikaa, ennenkuin näyttää edes jotenkin järkevältä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofia!😍 Niinpä, pitkillä hiuksilla pipo oli vaan helppo vetäistä päähän ja näytti aina kivalta :D

      Poista
  9. oi kiva asu!:) Musta taas pipo on paljo helpompi lyhyellä tukalla kun pitkällä tukalla, jotenki näyttää musta freesimälle ainaki itselläni:'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon😍 Aijaa no mutta hyvä jos on noin! :) Mäkin luulen että totun tähän aika pian niin ehkä sitten en taas kiinnitä tähän mitään huomiota :D

      Poista
  10. Ne pilalle menneet olivat kyllä mahtavia, mutta tähän postaukseen oot kyllä valinnut todella tyylikkäät kuvat 😍 Tuo paita on musta aivan ihana ja voisin napata sen vaikka omaan kaappiini! Musta toi pipo näyttää sulla kans hyvältä 😊 Itellä on vielä se ongelma, että pipo litistää mun otsatukan ja se vasta tyhmältä näyttää 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah joo! Oli joukossa tosiaan onneksi muutama onnistunutkin :) Kiitos paljon😍 Voi ei, voin kuvitella että otsatukka tuo vielä lisää haastetta tähän :D

      Poista