OLEN MATERIALISTI - ELI SIIS HUONO IHMINEN

Mä olen materialisti. Rakastan vaatteita, laukkuja, kenkiä, meikkejä ja sisustustuotteita. Shoppailu tuottaa mulle hyvän mielen, erityisesti jos ostan jotain kauan haluttua. Mä ostelenkin nykyään enemmän kalliita asioita kuin paljon kaikkea mahdollista. Nautin silti myös heräteostoksista, ja teen toisinaan pieniä sellaisia. Se on mun oma pieni hemmotteluhetki itselleni, kun ostan jotain mua miellyttävää ja mun mielestä on ihanaa myös vaan kierrellä kaupoissa, vaikken ostaisi mitään.


Mulla on myös aika kallis maku jos niin voi sanoa. En tarkoita, että halpa olisi huonompaa tai että etsisin tarkoituksella kalliita asioita, mutta mä en katso hintalappua ennen kuin ihastun johonkin materiaan ja toisinaan se on jotain hintavampaa, erityisesti jos kyseessä on laukku. Mutta esimerkiksi vaatteiden suhteen sitten taas tunnun jopa pitävän enemmän peruskauppojen tarjonnasta kuin muotisuunnittelijoiden. Mä vaan tykkään kauniista asioista, ja jos joku miellyttää mua, miksi en ostaisi sitä omaksi jos rahaa on riittävästi. Ja tän kaiken pitäisi olla ihan ok ja normaalia, mutta ei se taida kaikkien mielestä olla.

Miksi se tekee musta huonomman ihmisen kun tykkään materiasta? Tai kalliista tavaroista? Siksikö, että materia kuormittaa maapalloa? Kateutta? En sovi tavalliseen suomalaiseen muottiin? Miksi muita ihmisiä häiritsee niin paljon mihin toinen rahansa kuluttaa?



Mä olen monesti törmännyt siihen asenteeseen, että kalliita tavaroita ostava on huonompi kuin vaatimattomammin elävä tai ihminen, joka käyttää rahansa esimerkiksi matkusteluun. Enkä mä oo oikein koskaan ymmärtänyt että miksi se on noin? Miksi kenenkään toisen elämäntyyli kuuluisi kenellekään muulle? Mäkin tykkään matkustella, ja nyt työelämässä olevana haluaisin pitää matkustelun muuallekin kuin Viroon tai Ruotsiin joka vuotisena juttuna. Mutta niiden ohella mä haluan hemmotella itseäni myös materialla, jos vaan mahdollista.

Luulisi, että mun tai muiden shoppailu ei ole keneltäkään pois. Kun mä ostan itselleni jotain, käytän vain omia ja itse tienaamiani rahoja, en kenenkään mielensäpahoittajan. Mä en myöskään ole koskaan ostanut mitään täysin uniikkia, joten en vie muilta pois mahdollisuutta ostaa samaa asiaa. Ja kun mä ostan jotain kivaa itselleni, en hehkuta sitä ylitsepursuavasti. Tottakai saatan kertoa uudesta hankinnasta, ehkä laittaa kuvan Instagramiin, Snapchattiin tai nyt tänne blogiin, mutta en missään nimessä hiero sitä muiden naamaan. Ostoksista saa olla iloinen, mutta liiallisuuksiin ei toki tarvitse mennä.



Yksi iso vääryys on se, että ne joita ei kiinnosta esimerkiksi kalliiden laukkujen ostaminen saavat kyllä tuhista ja halveksua niitä jotka ostavat, mutta jos tää menisi toisinpäin, olisi kyseessä maailmanloppu. Mun mielestä tässä on sama ongelma kuin se, että lihavaa ei saa sanoa lihavaksi mutta laihaa saa kauhistella. Voi se laihuus olla yhtälailla myös ongelma ja herkkä kohta siinä missä lihavuuskin. Tai laiha voi ihan yhtälailla pitää hoikkuudestaan ja olla sinut itsensä kanssa samoin kuin lihava. Ärsyttää niin paljon, kun mua voidaan arvostella ja halveksua sen takia, että tykkään ostaa jotain kun taas mulle ei tulisi pieneen mieleenkään halveksua ihmisiä, jotka eivät pidä shoppailusta.

Mua myös raivostuttaa kun jotkut luulevat että mä ajattelen olevani jotenkin parempi ihminen Vuittonin laukun kanssa vaikka asia ei todellakaan ole niin. Mut oikeasti tuntevat ihmiset tietävät, että mä en voisi ikinä ajatella noin. Mä yritän aina viimeiseen asti tehdä sen kaikille selväksi ja vääntää sen ihan jopa rautalangasta, mutta sekään ei välttämättä aina riitä. Mä en voisi ikinä sanoa ääneen mitään siihen viittaavaa että itseensä vähemmän rahaa käyttävä olisi huonompi ihminen kuin minä, koska mä en edes ajattele niin. Se, että mä ostan jotain kallista ei todellakaan tarkoita että mä vaatisin samaa muilta ihmisiltä. Mä ymmärrän, että jotkut ovat saattaneet kohdata ihmisiä jotka arvostelevat toisia rahan ja materian perusteella, oon minäkin tavannut, mutta loppujen lopuksi tuollaiset ihmiset on tosi vähässä ja ne saa kyllä jättää omaan arvoonsa. Musta oikeasti tuntuu että niitä ihmisiä on jopa paljon enemmän, jotka karttavat materialisteja ja se on musta väärin. Et sä voi tietää millainen ihminen todellisuudessa on sen Gantin neuleen, Minna Parikan tennareiden tai Chanelin laukun takana.



Materia, kokemukset ulkomailta tai muu mihin just sä haluat käyttää omat rahasi ei tee susta sen parempaa tai huonompaa ihmistä. Kulutustottumukset ei vaikuta sun karmaan, vaan sun teot joten muista olla tuomitsematta ihmistä hänen rahankäyttönsä takia. Koska miksi ylipäätään tekisit niin? Omaisuuden arvo ei määritä sua ihmisenä, eikä kerro muille oletko herttainen vai ylimielinen, koska ennakko-oletukset voi todellisuudessa mennä ihan väärin päin. Joten, miksi ei vaan hyväksytä jokaista omine tapoineen ja mieltymyksineen? Annetaan jokaisen käyttää rahansa mihin vaan eikä määritellä ihmistä sen perusteella jookos ♡

35 kommenttia

  1. Hyvin kirjotettu! 💜 Mulla opiskelijana ei oo varaan hirveesti hienoihin juttuihin, mutta ihastelen kaikkia ihania laukkuja sun muita muiden blogeista kuola valuen. :Dd kateutta se varmaan vaan on jos tollasesta valittaa. Ja muutenkin jos on on ihan hyvin varaa niin miksei? Just kun sanoit, niin kaikki käyttää tienaamansa rahat miten haluaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Jep, toisinaan on noita elämäntilanteita että ei vaan voi ja se on ihan ok ja luonnollista. Totta!!

      Poista
  2. Tosi hyvin kirjoitettu, ei kuulosta kyllä ensimmäiseltä mielipidepostaukselta! Itekki pidän kaupoissa kiertelystä eikä sieltä aina tarvitsekaan ostaa mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos!<3 Joo, pelkkä kiertely ja katselukin on musta kivaa ja rentouttavaa!

      Poista
  3. Itse oon aika samanlainen. Rakastan käydä shoppailemassa tai ihan vain katselemassa vaateita, kenkiä, laukkuja yms. kaupoissa. En tiedä mikä siinä viehättää.
    Itseänikin ihmetyttää yleensä se miksi monet nyrpistelee nenäänsä jos joku on päättänyt ostaa sen kalliimman laukuin kuin mitä H&M:ltä saa. Kalliimpi on kuitenkin myös laadukkaampi. Jokainen saa tehdä rahallaan mitä haluaa, sillä se raha on ansaittu yleensä kovalla työllä. Henkilökohtaisesti en kuitenkaan pidä siitä jos joku tulee hieromaan upo uutta merkkilaukkuaan mun naamaan ja sanoo: "Katsos minkä mä ostin eilen. Makso vaan sellaset 300 euroa." Mulla ei ole paljoa rahaa ja jokainen kuukausi eletään niukasti aina laskuista murehtien, sillä elän kelasta saamillani tuilla, joka ei ole oikeasti paljon. Tunnen siis kateutta kun jotkut voivat ostaa hyvinkin hintavia tavaroita ja itse selailen tori.fi sivustoa, jos sieltä löytyisi jotain nättiä viidellä eurolla. Odotan kuitenkin innolla sitä että saan opiskelut hoidettua ja töitä että itse pääsen palkitsemaan itseni jollain kivalla laukulla. Kalliimpi tavara on aina mun mielestä ollu palkinto jostain. Esimerkiksi juuri kovasta työstä eikä siinä ole mitään vikaa jos itseään sellaisella hemmottelee. On vain olemassa ihmisiä, jotka tahtovat kailottaa maailmalle tavaroiden kalliutta. Kaikki me tiedämme että esim. Louis Vuitton on kallis brändi. Se että esittelee laukun on eri asia kuin että esittelee sen hinnan ja siitä yleensä kaikkien naamat menevät ruttuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhut ihan asiaa! Mäkin olen törmännyt vastaaviin ihmisiin, ja sellaisiinkin, jotka kaveeraavat tiettyjen ihmisten kanssa vain imagon ja varallisuuden vuoksi. Ja se on väärin. Nyt myös kun mainitsit ton Torin, on niitäkin ihmisiä joiden mielestä on huonompaa ostaa käytettyä enkä ymmärrä sitä pointtia ollenkaan. Itsekin selailen usein Toria ja FB:n kirppisryhmiä (itseasiassa tää kuvien laukku on käytettynä ostettu) koska käytettyjä suosimalla säästää just sitä luontoa ja omia rahojaan.

      Ihanaa kun kommentoit näin pitkästi<3

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus ja kivoja juttuja oot kerännyt sun tekstiin! <3

    VastaaPoista
  5. Hyvä ja asiallinen postaus! :) En ymmärrä ihmisiä, jotka alkavat laittamaan vihaisia kommentteja blogeihin, joiden kirjoittajat ovat juuri ostaneet uuden merkkilaukun tai jotain vastaavaa. Eihän se vaikuta mitenkään niiden kommentoijien elämään, että mitä se kirjoittaja ostaa. Kateudesta pitäisi päästä pois ja alkaa iloitsemaan toisten puolesta, oli asia mikä hyvänsä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Ja niinpä, isompia blogeja seuranneena oon törmännyt tohon. Ihmisten ajatusmaailmaa täytyisi todellakin muuttaa!

      Poista
  6. Asiallinen teksti! Oon ihan samaa mieltä, että tyhmäähän se on tuomita toisia vaatetuksen jne perusteella, koska mitä väliä sillä on pukeutuuko ganttiin vai henkkamaukkaan :)
    veerakatariinv.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Jep nimenomaan! Ulkokuori on kuitenkin tosi pieni siivu meistä jokaisesta, eikä ulkoiset mieltymykset välttämättä kerro sisimmästä mitään.

      Poista
  7. Tästä tuli mieleen sanonta "muiden onni ei ole sinulta pois". Sen kun kaikki ymmärtäisivät!
    Periaatteessahan sen ei pitäisi kenenkään persettä rapsuttaa, jos naapuri/ystävä/työkaveri tuhlaa palkkansa asioihin mitä rakastaa, oli ne sitten laukkuja tai ulkomaanreissuja tai vaikka molempia. :)

    Myönnän, että tulisi sitä panostettua paljon enemmän kalliimpiin asioihin, jos itsellä olisi varaa. Nyt toistaiseksi tyydyn nauttimaan siitä mitä omistan ja ihastelemaan niitä juttuja mitä muilla on, sillä ajatuksella, että joskus sitä itsekin on siinä pisteessä, että on varaa hemmotella itseään oikein kunnolla!
    Jos pitää valita matkan tai laukun välillä, valitsen matkan, koska saan niistä niin paljon energiaa ja koen olevani onnellisimmillani matkoilla. Ja myönnän saavani jo pelkässä kaupoissa pyörimisestä niin paljon nautintoa, että välttämättä sitä ei tarvitse mitään ostellakaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Suomalaisilla vaan tuntuu olevan se kulttuuri että maksan kympin ettei naapuri saa vitosta hehe :D Jep ja se on täysin okei valita se ulkomaanmatka! Kunhan vaan on onnellinen omien valintojensa kanssa<3

      Poista
  8. Hyvin kirjoitettu! Mun mielestä omaisuus ei määrittele ihmistä ja mä en myös ymmärrä yhtään sitä että toisilla on muka oikeus kommentoida toisten rahan käyttöä! Ei nimittäin ole, ihan ärsyynnyn kun mietin edes! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Niinpä, ei mahdu munkaan aivoihin toi :D

      Poista
  9. Aivan älyttömän hyvä teksti ♥ Musta tuntuu, että nykyään ihmisiä arvostellaan melkein kaikesta mahdollisesta tuntematta yhtää tarinaa sen takana. Se, että tykkää ostella itselleen kauniita asioita ei ole oikeasti yhtään keneltäkään pois ja jokainen saa itse päättää omasta rahankulutuksestaan (niin kauan kuin ei käytä siihen toisen rahoja...). Mä itse rakastan hemmotella itseäni vaatteilla ja kauniilla esineillä, sillä joskus saattaa tulla se hetki elämässä kun ei ole siihen mahdollisuutta. Mä itse en koskaan raaski ostaa mitään kovin kallista, mutta ei mulla silti tulisi mieleen kritisoida sellaista, joka haluaa sijoittaa hieman kalliimpaan laukkuun :)

    ♥: Ane

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Mäkin ajattelen noin että mieluummin nyt kun ehkä tulevaisuudessa on elätettävänä lapsia ja muuta, ei välttämättä silloin pysty. Tottakai nytkin elämän perustarpeet ensin, mutta sen jälkeen sitten itselleni jotain kivaa. Ja nimenomaan!! :)

      Poista
  10. Ihan super hyvä teksti. Oon sun kanssa ihan sanasta sanaan täysin samaa mieltä. Rahan käyttö ja omaisuus ei tee huonoa tai hyvää ihmistä niin kauan kun se ei liity toiseen ihmiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Näin juuri! Meissä kaikissa kun on niin paljon muutakin kuin vain se ulkokuori.

      Poista
  11. Kaikki me ollaan jollakin tavoin materialisteja, tavara vaan tekee niin iloiseksi ja hyvälle mielelle. Onkin eri asia mitä ja mistä hankkii. Mutta se on valintakysymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tää on valintojen maailma ja jokaisella pitäisi olla oikeus omaan valintaansa! :)

      Poista
  12. Erittäin hyvä teksti! 👍 Mullekki on sanottu pari kertaa, että kuinka mulla on varaa ostaa niin paljon vaatteita ja kynsilakkoja yms, mutta omatpahan on rahani! Mä saan aina jotain mielihyvää, kun postista saa hakea tilaamansa paketin, mutta se nettishoppailu lähti kylä vähän käsistä yhessä vaiheessa, mutta mitä sitten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos😍 Niinpä, ei toisen rahankäytön pitäisi olla keneltäkään muulta pois!

      Poista
  13. Niin, me ihmiset kun ollaan kaikki erilaisia :) Mä oon kuitenkin huomannut, että matkustelu tuottaa mulle itselleni paljon enemmän iloa ja hyvää oloa kuin uusi laukku tai meikki. Oon silti huomannut, että tykkään itsekkin ostella kaikkea, mutta aika vähän tulee ostettua mitään turhaa tai kallista. Jokainen voi käyttää rahansa mihin haluaa. Hyvä teksti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos😍 Nimenomaan näin! Itsekin kyllä mieluusti matkustelisin mutta tällä hetkellä se ei ole oikein mahdollista koska matkaseuraa ei ole muiden elämäntilanteen vuoksi :)

      Poista
  14. Puhut niin asiaa Elli! Se on totta ettei kenenkään rahankäyttö tulisi olla muiden ongelma, eikä sitä tulisi kommentoida. Tuo lihavuus-laihuus vertaus oli hyvä, sillä on outoa miten on mukamas hyväksyttävää kommentoida sitä jos joku ostaa paljon kalliita tavaroita, mutta ei kenenkään tulisi mieleen valittaa toiselle siitä, että taas se osti vaatteensa kirpparilta tai alennuksesta. Jos jälkimmäinen on absurdia niin miksei ensimmäinenkin?
    Enkä myöskään ymmärrä juurikin tätä, että materiasta pitäviä tai erityisesti kalliita tavaroita ostavia pidetään usein jotenkin huonompina tai häijympinä ihmisinä. Olen itsekin törmännyt tähän ennakkoluuloon, mutta myös käänteisesti eli mulle on tultu hämmästelemään kuinka "down to earth" olenkin ja kuinka on "tosi kiva" kun en hehkuttele tai esittele kaikille mitä laukkuja yms. multa löytyy. En kuitenkaan itse ymmärrä miksi tekisin näin, tai miksi mun odotettaisiin tekevän näin? Joo kuten sanoit niin saatan itsekin someen laittaa jotain kuvaa jos joku uus juttu on tullut ostettua, mutta miksi ihmeessä vaikka esittelisin itseni sanomalla "Hei, mä olen Sara ja mulla on Vuittonin laukku ja Korsin kengät ja tää ja tuo ja noi ja nää." Tämmöisiin oletuksiin olen ihan oikeasti törmännyt, vaikka itse en kyllä ole ketään tällaista tavannut.
    Toivottavasti voitais vaan luopua ennakkoluuloista ja jättää kaikkien oma talous heidän omaksi asiakseen!

    Sara V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Kun mieli ja järki on terveet, ei tosiaankaan ajattele kalliiden juttujen ostamista mitenkään erityisenä niin silloin ei tule mieleenkään hehkuttaa niitä ihan överisti tai painaa muita alas sen takia. Materian alkuperällä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä loppujen lopuksi, itsekin ostan paljon käytettyä mutta myös näitä jotain kalliimpia juttuja ja se on ollut mulle oikein toimiva kombo. Ennakkoluulot on yksi ihmiskunnan kompastuskivistä, ja toivon myös todella että niistä päästäisiin pikkuhiljaa eroon.

      Ihanaa kun säkin kommentoit näin pitkästi!<3

      Poista
    2. Joo halusin vielä tarkentaa, että materian alkuperällä ei tosiaan ole väliä. Itsekin olen ostanut yhden luksus huivin käytettynä ja selailen aina fb-kirppareita ja alennusmyyntejä. Lähinnä juurikin siis se on ongelma että sitä pidetään hyväksyttävänä kommentoida kalliiden tuotteiden ostamista vaikka kenellekään ei tulis mieleenkään kommentoida sitä kuinka vähän rahaa joku käyttää tiettyihin asioihin

      Poista
    3. Oi sori painoin julkaise ennen kuin mun kommentti oli valmis! 😂 Mutta siis joo ehkä mun pointti tuli esille 🙈

      Poista
    4. Jep näin mä ymmärsinkin! :) ja nimenomaan, ihan älytöntä ottaa itselleen oikeus kommentoida kun just ei voi tietää kuinka paljon rahaa onkaan oikeasti kulunut kun lähes kaiken voi nykyään ostaa myös käytettynä. Tai jos Chanelin tai vastaavan laukku onkin ostettu uutena kaupasta, niin mitä sitten? En tajua miksi arvokasta esinettä on hyväksyttävämpi kommentoida negatiivisesti, mutta ehkä se on jotain mitä ei tarvitsekaan tajuta koska se on niin älytöntä :D

      Poista
  15. Ihan mahtava teksti!! Mussa asuu myös pieni materialisti ;)

    VastaaPoista
  16. Aivan mahtava teksti ja olen samaa mieltä kanssasi. Jokainen meistä on erilainen ja se pätee myös siinä mihin rahansa haluaa käyttää.
    Itse tykkään ostella ja shoppailla, ostan halpaa ja kallista, tykkään matkustella ja yleensä shoppailurahani säästänkin yleensä ulkomaan kohteisiin. Pieniä ja suuria ostoksia teen toki myös Suomessa välillä mutta jos haluan lähteä ihan shoppailemaan shoppailemaan, niin teen sen mieluiten ulkomailla koska useimmiten löydän enemmän mieluisia ostoksia muualta kuin Suomesta. Lisäksi hintataso joidenkin esim merkkituotteiden kohdalla on parempi ulkomailla. Esim kaikki Korsin laukkuni olen ostanut ulkomailta alelaarista tai outlet kylistä jossa on edullisempaa. Haluan olla kuitenkin säästeliäs myös. Meniköhän asian vierestä taas ja ymmärsitköhän mitä mä ajan takaa. Eniwei huippu ja ajatuksia herättävä teksti ei voi muuta sanoa!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos😍 Ja joo niinpä, itsekin suosin kalliissa ostoksissa aleja ja käytettyjä tuotteita, koska pienikin säästö on säästö! Kuulostatkin aika samantyyppiseltä kuluttajalta kuin minä :)

      Poista