Lifestyle

10 x mitä tapahtui hiljaisuuden aikana





Viime postauksessa skipattiin blogitauon selittelyt ja hypättiin suoraan asiaan eli Asuntomessuihin, vaikka tauko olikin hurja noin puolen vuoden mittainen. Ensin ajattelin, että jätän oikeasti selittelyt väliin, mutta sitten mietin pitäisikö tehdä edes jotain pientä koontia kaikesta, mitä tässä välissä on tapahtunut. Puoli vuotta on kuitenkin pitkä aika ja tänä keväänä on tapahtunut paljon isoja asioita. Yksinkertaisuudessaan blogi hiljeni muiden kiireiden vuoksi, koska kuten olen aiemminkin sanonut, blogi on valitettavasti se ensimmäinen asia, jonka pudotan pois kun päivässä ei meinaa tunnit riittää. Ja no, vaikutti siihen myös selvästi tuo listauksen ensimmäinen kohtakin, joten mennään asiaan!





10 x mitä tapahtui hiljaisuuden aikana



1 BLOGIN ULKOASU

Kuten varmasti kaikki huomaavat, blogin ulkoasu on muuttunut! Mä tosiaan noin vuosi sitten muutin blogin ulkoasua ostamalla kivan ja halvan pohjan, mutta aika pian sain kauhukseni huomata, ettei se toimi kunnolla. Blogista ei tullut sen näköinen kuin olisin halunnut ja pahinta oli se epävarma toimiminen. Vähänkään hitaammalla netillä ulkoasu jätti lataamatta muotoiluasetukset, ja sen myötä esimerkiksi linkit olivat siniset ja fontit Times New Romania… Koitin korjata näitä pitkälle syksyyn ja talvellakin, mutta jossain kohtaa vain luovutin. Välillä ulkoasu näkyi mulle itselleni oikein mobiilissa 5G-liittymään vaihtamisen jälkeen, mutta kuulin joiltakin kavereilta että heillä se ei näkynyt koskaan oikein.

Nyt kesällä tein huomion, ettei enää mullakaan toiminut tuo ulkoasu, oli sitten kyseessä mikä tahansa laite ja kuinka nopea netti tahansa. Paloi vähän hermo ja viime viikon alussa päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, ja vaihtaa ulkoasun ihan kokonaan. Se olikin paras päätös hetkeen. Ostin taas uuden pohjan, jota oli superhelppo käyttää ja sain tehtyä vaihdon puolikkaassa päivässä. Blogi alkoi heti toimimaan kaikilla laitteilla, joilla testasin, eli se vanha pohja vaan oli kerta kaikkiaan huono. Uuden ulkoasun myötä blogi näyttää vihdoin siltä, miltä halusinkin ja huomasin heti miten inspiraatio tänne kirjoitteluun kasvoi salamana. Toivottavasti tekin tykkäätte ♡





2 SAIRASTIN KORONAN

Onnistuin välttelemään tuota pirulaista vähän päälle kaksi vuotta, ja siinä ajassa ehdinkin jo olla varma, että kai mä olen sen jo käynyt läpi oireettomana ja tietämättömänä. Mutta ei, nyt kun se pääsiäisenä napsahti, kävi kyllä selväksi ettei sitä ole ollut mulla aiemmin. Selvisin kohtalaisen lievillä oireilla, mutta ne olivat kuitenkin sen verran selvät, etten olisi aiemmin pystynyt niitä ohittamaan.



3 UUSI YRITYS JA LIIKETILA

Yksi isoimmista tämän koko vuoden jutuista on se, että laitettiin (taas) uusi yritys pystyyn! ♡ Tästä olen niin superinnoissani, koska kyseessä on isoin asia, jonka olen tähän saakka eläessäni tehnyt. Tähän liittyen nimittäin napattiin kivijalkaliiketila!! Kyseinen liiketila sijaitsee ihan paraatipaikalla Tampereen keskustassa ja se on nyt toiminut meidän omana toimistona sekä valokuvausstudiona. Kunhan saadaan studio ihan minttiin, sen myötä tässä alkaa pyörimään sen vuokraustoiminta ja oman toimistotilamme lisäksi koko liiketilaan aloitellaan uutta yritystoimintaa. Näistä lisää myöhemmin ihan omissa postauksissaan 🙂





4 VILKKAIN TYÖKEVÄT HETKEEN

Sen lisäksi, että jatkoin sarjayrittäjyyttäni, kulunut kevät oli vilkkain ja rankin työrintamalla sitten hetkeen. Sain kolmen tunnin varoitusajalla valtavan määrän vastuuta, kun yksi isoimmista asiakkaistani jäi pariksi kuukaudeksi töistä pois ja iso osa töistä jäi vain minun varaan. Pääsin toteuttamaan piiiitkästä aikaa kaksi tapahtumaa, joista toinen oli kaiken lisäksi iso avajaiskokonaisuus. Tein koronaviikkona työtunteja enemmän kuin ikinä yhden viikon sisällä 😀 Joo, toukokuussa pääsin sitten vähän hengähtämään ja tuolloin huomasin, että oli kyllä taas käyty aika äärirajoilla.



5 LONTOO

Pääsin vihdoin takaisin mun lempikaupunkiin 3,5 vuoden jälkeen ♡ Meidän reissun tarkoitus oli Ed Sheeranin keikka Wembleyllä, johon ostin liput viime syksynä. Ehdittiin olla Lontoossa vain kolme yötä, mutta se oli aika kiva pienen pikareissun pituus, kun kaupunki on itselleni jo niin tuttu. Reissu meni kaiken kaikkiaan tosi hyvin, paitsi että viimeinen yö nukuttiin kirjaimellisesti lentokentän lattialla……



6 JUOKSUOHJELMAN ALOITUS

Aloitin tänä keväänä juoksuohjelman, jonka tarkoituksena on lisätä juoksukestävyyttä ja kasvattaa lenkkeilyintoa kesäkauden ulkopuolellakin. Olen tykännyt tästä ohjelmasta ihan todella paljon, koska mukana on paljon lihaskuntoa ja -huoltoa, jotka ovat jääneet multa aiemmin lähes kokonaan pois. Just tällä hetkellä mulla on ohjelmasta pieni tauko kesän menojen ja tämän viikon kipeän fiiliksen vuoksi, mutta odotan jo taas innolla ohjelman jatkamista. Tämän myötä oma terveys ja hyvinvointi on taas alkanut kiinnostaa enemmän, ja mua on tässä jo pitkään kutkuttanut ajatus kokeilla täysin sokeritonta elämää. Saa nähdä, pystynkö tällaisena sokerihiirenä aloittamaan ja jos aloitan, miten se tuleekaan menemään haha. Kaikki vinkit otetaan vastaan!





7 HIUSTEN TERVEYS

Vastaavasti alkuvuodesta sain kunnon inspiraation hiusten hyvinvointiin. Etsin tietoa ihan hulluna netistä ja ostin paljon erilaisia tuotteita testiin. Läheisetkin ovat huomanneet, että olen alkanut ottamaan hiusten terveyden oikeasti tosissani ja olen ollutkin tosi intohimoinen tätä aihetta kohtaan. Kohta alkaa olla puoli vuotta täynnä erilaisia kokeiluja ja metodeja, ja näistä olisi hauska kirjoitella myöhemmin tänne blogiinkin.



8 MUUTTUNUT TYYLI

Koen, että olen muuttunut ulkoisesti jonkun verran tässä kevään aikana. Mun pukeutuminen on omasta mielestäni siirtynyt vähän aikuisempaan tyyliin, ja olen siivonnut kaapista pois paljon vaatekappaleita, joiden en koe istuvan enää mun päivittäiseen pukeutumiseen. Samoin olen tehnyt kaappiin hankintoja klassisemmista vaatekappaleista ja löytänyt uusia tyylin kulmakiviä ja suosikkeja. Tämän lisäksi mun meikkaustapa on muuttunut ja meikkityyli ottanut askeleen kohti luonnollisempaa lookkia. Samoin hiuksia olen alkanut laittamaan parilla uudella vakiotavalla ja kynsien suhteen olen löytänyt itselleni sopivan lakkausrutiinin ja tyylin.





9 INSTAGRAMISTA POISTUMINEN

Tämä väliotsikko on vähän raflaava, koska edelleen mä siellä olen. Huomasin vain viime loppusyksystä ja alkutalvesta, että mun ei ollut enää niin hyvä olla somessa tai ainakaan sillä mun Instagram-tilillä. Keväällä päivitinkin sitä ihan ennätyksellisen epäaktiivisesti, pahimmillaan noin kerran viikossa, ja tämä epäaktiivisuus on jatkunut tähän päivään saakka. Olen alkanut hylkäämään Instagram-yhteistöitä ja suunnittelin muuttavani tilini yksityiseksi heti elokuun alusta.

Vastaavasti aloitin alkuvuodesta täysin uuden Instagram-tilin, jossa olen viihtynyt poikkeuksellisen hyvin ja siellä olen ollut kohtalaisen aktiivinen. Luulen, että jatkan Instagram-elämää siellä sitten elokuusta eteenpäin.



10 RENTO KESÄ

Kuluva kesä on ollut tähän saakka ihanan rento. Keleiltään kesä on ollut huomattavasti huonompi kuin kaksi edeltäjäänsä, mutta mä olen ehtinyt tehdä paljon perinteisiä kesäaktiviteetteja. Vietettiin juhannus jälleen ihanassa seurassa, käytiin Särkänniemessä, festareilla ja Asuntomessuilla, vietettiin polttareita, käytiin Viikinsaaressa, oltiin vain serkkujen kesken viikonloppu maalla, ihasteltiin kesäteatteria, fiilisteltiin pesistä ja niin edelleen. Uima-allasta ollaan koitettu saada moneen otteeseen kuntoon, mutta uimiset taitaa jäädä aika kesän loppuun. Töitä on nyt kesällä ollut vähemmän, mikä on ollut toisaalta kiva, kun on päässyt latautumaan kevään jäljiltä sekä olen voinut nauttia kesästä ilman lomaa. Olen voinut tehdä töitä vain puolikkaita päiviä ja fiilistellä kesää loppupäivän. Aika kiva tasapaino, ja mikä parasta, kesää on vielä about kuukauden verran jäljellä. Toivotaan vaan vielä kesäisiä kelejä!





Aika paljon ja isoja asioita on siis ehtinyt tapahtua tänä vuonna. Monet näistä asioista ovat niin isoja, että täytyy pyhittää niille ihan omat postauksensa. Mutta mitä teille kuuluu? Ihanaa todellakin olla takaisin blogin parissa ♡

Asuntomessut 2022 Naantalissa
4 vuodenaikaa aamupala Tampereen Kauppahallissa

Leave a Reply